FacebookTwitterGoogle Bookmarks
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic
  • pic

Paimensana

Raamatussa Jumalan seurakuntaa kuvataan monenlaisin termein.
Puhutaan Pyhän Hengen temppelistä, Kristuksen ruumiista, morsiamesta, viljelysmaasta, rakennuksesta, pyhien joukosta ja Jumalan perheestä.
Voimme mieltää termit koskemaan joko paikallista seurakuntaamme, tai laajemmin koko universaalia Jumalan kansaa. Olipa niin tai näin, havaitsemme yhden asian: Jumalan kansa on monin tavoin jakaantunut ja hajaantunut joukko, vaikka Jeesus jäähyväispuheessaan uudelleen ja uudelleen palasi Rukoukseen: " Että he yhtä olisivat."

Jumalan kansan perushaava on jo vanhaa perua, kun alkukirkko aikanaan jakaantui kahteen leiriin. Sittemmin opilliset näkemyserot ovat pirstoneet kansaa yhä pienempiin osiin.
Kuitenkin kerran Taivaan valtakunnasta on vain yksi valkopukuisten joukko ylistämässä Jumalaa ja Karitsaa, Jeesusta Kristusta.

Ehkä meidän olisi aika alkaa nähdä mikä meitä yhdistää ja jättää vähemmälle huomiolle se, mikä erottaa.
Yhdistäähän niitä ennen kaikkea seurakunnan pää Kristus, johon uskomme henkilökohtaisen pelastuksen tasolla.
Meitä yhdistää pelastuksen evankeliumi, joka haastaa meitä menemään kaikkeen maailmaan viemään ilosanomaa kaikille luoduille ja meitä yhdistää yhteiseen tunnustukseen sitoutunut usko.

Yhteistä on Jeesus ja sydämen usko häneen... 

Mutta ilmennämme uskoamme monin eri tavoin. Toiset meistä ovat kiintyneet instituutioihin, ohjelmiin, menetelmiin ja rakenteisiin, -toiset ovat kiintyneet Hengen tuuliin ja "viittaavat kinttaalla" rakenteille, kunhan vain Henki johdattaa.
Toiset tahtovat ylistää, toiset tahtovat julistaa, toiset tahtovat lujittaa oppia, toiset rakkaudellista ilmapiiriä. Toiset pitävät perinteistä, toiset kaipaavat uusia tuulia.
Toiset ovat Paavalin puolta, toiset Apolloksen -ja toiset jopa Kristuksenkin puolta, vaikka eihän Kristus ole jaettu. ( 1kor.1:12-13)

Voidaksemme saattaa meille uskotun lähetystehtävän loppuun saakka, uskon että tarvitsemme kipeästi toinen toisiamme. On uskallettava ojentaa ystävyyden käsi kotiseiniemme ulkopuolellekin. 
En tarkoita seurakuntarajojemme rikkomisia. Emmehän me hajoita kotimme seiniä,- mutta hyvä suhde naapuriin auttaa koko kylää.
En myöskään tarkoita Jumalan Sanan vastaisten asioiden hyväksymistä, vaan sitä, että voisimme tunnustaa hengelliset veljemme ja sisaremme saman Jumalan perheen jäseniksi, kun perustus on sama.
Meidän tulee antaa toisillemme tilaa sydämissämme ja avartua vähän. Avainsana on kunnioitus.

Kun Jumalan kansa lopettaa keskinäisen "miekkailunsa" ja suuntaa voimansa pimenevän maailman hukkuvia sieluja kohti evankeliumin sana miekkanaan, tehtävämme toteutuu, sielut pelastuvat -ja Jeesus tulee!

Juha Juola

"Usko minua, tosi ilo on vakava asia." Näin sanoi ajanlaskumme alkuvuosina elänyt Roomalainen valtiomies ja kirjailija Seneca.

Kukapa ei kaipaisi enemmän iloa elämäänsä. Arkipäivämme ovat useimmiten joko voimia koettelevaa taistelua tai harmaata ja pitkästyttävää puurtamista. Ilon pilkahdukset ovat yleensä harvinaisia ja lyhytkestoisia välähdyksiä matkamme varrella.

Eipä ihme, että suomalaiset sorvasivat arjen ratoksi sananlaskun: Itku pitkästä ilosta!
Kuka nyt kovin pitkää iloa edes uskaltaisi odottaa, kun se kuitenkin päättyy itkuseuraamuksiin.

Kun luen Raamatusta ilonkirjettä filippiläisille, tai Jeesuksen lupausta seuraajilleen mietin, miksi tämä iloisuus niin vähän tavoittaa meitä kristittyjä. Johanneksen evankeliumin luvussa 15, jakeessa 11 Jeesus sanoo: "Tämän Minä olen teille puhunut, että Minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi."

Ihmeellistä. Ilo joka on meissä (ei vain käväise silloin tällöin) ja voi tehdä meidän omankin ilomme jopa täydelliseksi.
Jeesus ei lupaa itkua pitkästä ilosta, vaan pitkää iloa itkujenkin keskelle.

Luulen, että ilon puute hengenelämässä on perimmiltään uskonpuutetta.
Jeesuksen sanat eivät tuo niihin iloa, jos epäilyttää Jumalan lupaama huolenpito -ja se, antaako Hän meille jokapäiväisen leipämme tänäänkin.
Tai jos epäilyttää onko Hän kanssamme maailman loppuun asti joka päivä, ja antaako Hän meille syntimme anteeksi niin kuin mekin annamme, -vai annammeko?

Jos puuttuu uskoa, kristityn elämästä tulee jatkuvaa varman päälle elämistä, ainaista varmistelua kaikesta, loputon huolehtimista ja murehtimista milloin mistäkin.
Lopunaikojen eksytyksistä Jeesus mainitsee Luuk. 21:34 kaksi: Päihteet ja elatuksen murheet.
Harvemmin meitä sitovat päihteet, mutta elatuksen murheet sitäkin enemmän, luulisin.
Voimme myös uskonelämässämme katsella väärään suuntaan. Voimme katsella, kuinka meri ja aallot pauhaavat, emmekä nosta päätämme siihen mikä on ylhäällä, Jumala maailmassa.
Jeesus kehottaa iloitsemaan siitä, että nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan taivaassa.
Taivas iloitsee uskon löytämistä ihmisistä.

Edessämme on syksyn harmaus ja talven tuiskut, puheet maailmantalouden ongelmista, ristiriidoista kansakuntien välillä, muuttuvasta ilmastosta ja monista muista voivottelun aiheista.
Mutta kaiken yläpuolella on Kaikkivaltias taivaallinen Isämme ja Hänen ikuinen hallintavaltansa odottamassa pasuunan merkkiääntä. Jeesus tulee!
Hänen valtakuntansa on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Tänään meiltä kysytään uskoa, rakkautta, luottamusta ja toivoa, -ja iloa joka säteilee Jumalan valtakunnasta.

Usko minua, tosi ilo on vakava asia, totesi Seneca.
Usko minua, tosi ilo on myös USKON asia, toteaa Juha Juola 

Jumalan kansan keskellä on uskon perustukseen liittyviä asioita, joista uskovien ei pitäisi olla erimieltä.
Sellaisia ovat mm. Raamatun arvovaltaisuus Jumalan sanana, pelastuksemme perustus Jeesus ja hengen elämän hoitamiseen liittyvät toiminnot eli sana, rukous ja yhteyden harjoittaminen uskovien kesken, sekä syntikysymykset.

Sitten on ns. kehällisiä asioita, joista saatamme olla erimieltä ja saammekin olla erimieltä. Joskus jopa on hyväksi olla erimieltä, kunhan emme turmele uskovien yhteyttä...
Sellaisia kehällisiä asioita ovat toimintaamme ja tapoihimme liittyvät asiat. Erilaiset käytännöt ja tulkinnat seurakuntatyöstä. Tai vaikkapa seurakuntamusiikkiin liittyvät kysymykset. Yksimielisyyden vaatimus Raamatussa koskee nimenomaan perustukseen liittyviä totuuksia, ei kehällisiä asioita. 

Joku sana musiikista: Saamme pitää pitkänkirjan lauluista tai "nykyuudesta" ylistysmusiikista, mutta toivottavasti emme tuomitse mitään suuntausta epähengelliseksi. 
Nuorten leirille pyysimme kerran (nuorten toivomuksesta) räppäreitä. Musiikillisesti en juuri (vanhana kitarakuorolaisena) tullut kosketetuksi, mutta tekemisen aitous ja sanoma kyllä säväyttivät. Nuoret julistivat evankeliumia toisille nuorille heidän omalla kielellään.

Paljon auttaa, jos ohittaa musiikillisen rajoittuneisuutensa ja pyrkii etsimään perustukseen liittyviä perustotuuksia, sitä ydintä, miksi tämä juttu tehdään?
Annan yhden neuvon: jos et pidä uudesta ylistysmusiikista, mene silti mukaan ja etsi Herraa. Jos et pidä pitkänkirjan lauluista, laula silti ja etsi Herraa. -Siunaus on monikertainen!
Meidän tulee viisaasti olla "mieliksi" toisillemme ja pitää toista parempana kuin itseämme. Uskotko että tämä on Raamatusta? -On se! Ollaan raamatullisia...
Ei se minun musiikkimakuni ole ainoa oikea maailmassa, onneksi.
Jumalan luomistyön yksi suurista ihmeistä on valtava moninaisuuden ja erilaisuuden rikkaus. Ei ole kahta samanlaista ihmistä, eikä persoonaa. Meitä ei kloonattu ja tehty samaan muottiin.

Siispä kiitos Jumalalle veljistä ja sisarista, nuorista, vanhoista, räppäreistä, ylistäjistä, kitarakuorolaisista, pitkästä kirjasta ja lyhyemmästäkin kirjasta. Erilaisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus ja rikkaus. Siispä, ollaan lujasti yhtä mieltä perustuksen peruspilareista ja hyväksytään erilaisuuden siunaus kehällisissä asioissa... 

Siunausta kevääseen!

Juha Juola

Pitkän ja lämpimän kesän jälkeen olemme siirtymässä kohti syksyä ja elämänrytmi normalisoituu pikkuhiljaa. Kesälomat on pidetty ja sää tiedotuksien antama "tukalan helteen" varoitus on jäämässä taakse. 

Moni on miettinyt, onko kaikki enää kunnossa luonnon kiertokulussa, kun tällaisia helleaaltoja tulee tänne pohjolaankin. Mitäköhän muita yllätyksiä "ilmastonmuutos" tuo mukanaan. Emme voi varmuudella tietää, mitä on tapahtumassa. Raamatussa sanotaan, että "maa saastuu asukastensa alla." Ihminen sai tehtäväkseen viljellä ja varjella maata, ja viljely onkin onnistunut kohtalaisesti, mutta varjelu tuntuu enimmäkseen unohtuneen. 
Nyt näyttää siltä, kuin ihmiskunta olisi siirtymässä vaiheeseen, josta Jeesus sanoo: "Ja ihmiset menehtyivät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa." (Luuk. 21:26)

On huono asia, että maa saastuu. Vielä huonompi asia se mielen saaste, joka aiheuttaa paljon muitakin ongelmia keskuudessamme. Mielensaastetta on esim. välinpitämättömyys ja ahneus. Mielensaasteesta Raamattu käyttää sanaa SYNTI. Synti on kaikenlaista vääryyttä ja pahuutta, -perusolemukseltaan synti on kapinaa Jumalaa vastaan.
Jumalasta vieraantunut ihminen yrittää selviytyä ongelmistaan yksin, ilman Jumalaa.

Seurakunnan yksi perustehtävistä on julistaa evankeliumia. Siihen kuuluu puhe synnistä, parannuksesta, Jeesuksesta ja sovituksesta. Emme voi väistää tehtäväämme, vaikka julistuksemme on ristiriidassa vallitsevien käsityksien kanssa, eikä ole enää muodissa.

Ei Raamatussa anneta toivoa tälle katoavalle maailmalle, mutta kylläkin ihmisille katoavan maailman keskellä. Ihmisten toivo on Jumalan valtakunnassa, kun he uskovat sovittajan Jeesukseen Kristukseen ja käyvät seuraamaan Häntä. Jeesus tulee takaisin noutamaan omansa kotiin ja luodaan uusi taivas ja maa.
Kuten emme voi täysin käsittää kaikkea ilmastonmuutokseen liittyvää, emme voi myöskään käsittää kaikkea Jumalan tarjoamaan tulevaisuuteen liittyvää. 
Mutta tässä avuksemme astuu USKO, joka antaa meille uskon näköalan Jumalan maailmaan.

"Ja niin pysyvät nyt USKO-TOIVO-ja RAKKAUS, mutta suurin niistä on Rakkaus." (1Kor. 13:13)
Pidetään siis kiinni Raamatun sanasta ja saamastamme tehtävästä syksyn pimetessä -sillä evankeliumi on USKON, TOIVON ja RAKKAUDEN sanoma tällekkin ajalle.

Juha Juola

Seurakunta on Kristuksen ruumis. Tämä Raamatun määritelmä tuo eteemme monenlaisia ajatuksia siitä uskonelämämme yhteyden paikasta, jossa toivon mukaan jokainen kristitty kiinteästi elää. Eihän Raamattu tunne yksin ja irrallaan elävää kristittyä. Yhteyden tulee olla konkreettista ja käytännöllistä, ja vain silloin se mahdollistaa myös kasvun Jumalan ihmisenä. Raamatullinen seurakunta on paikallinen, järjestäytynyt ja hengellistä elämää elävä yhteisö, johon liitytään, kuulutaan ja jossa eletään yhdessä muiden uskovien kanssa. Voisi perustella monellakin tavalla, miksi tämä on niin tärkeää, mutta jätetään ne perustelut seurakunnassa tapahtuvan opetuksen aiheiksi.

 

Paavali ja apostolit osoittivat kirjeensä paikallisille seurakunnille. Siellä kirjeitä lukivat seurakuntien viroissa toimivat paimenet kaikkien kuullen. Siellä he mursivat leipää ja rukoilivat ja etsivät Herraa yhdessä. On aivan huikea siunaus siinä, että inhimillisesti toisilleen vieraat ihmiset yllättäen alkavatkin tuntea ihmeellistä yhteenkuuluvuutta ja perherakkautta toisiansa kohtaan…

 

Tätä ihmettä ei voi selittää millään muulla, kuin sillä, että on yhteinen Isä taivaassa ja sovittaja Jeesus Kristus – ja Pyhä Henki. Tällaista perheyhteyttä ja sitoutumista ei tapahdu maailmassa. Kaikki pysyvät omissa ryhmissään. Yhteys = Jumalan ihme. Juuri tämän ihmeen näkeminen ja kokeminen oli yksi vahva todistus Jumalan voimasta minulle henkilökohtaisesti. Minä, yksin olemiseen taipuvainen jurrikka huomasin yht´äkkiä, että nämä uskonystävät olivatkin minulle tosi tärkeitä ja rakkaita veljiä ja sisaria. Kaikessa erilaisuudessaan joskus hyvinkin ärsyttäviä ja juuri siksi niin arvokkaita kuitenkin… - Niin, Kristuksen ruumis.

Me siis edustamme Häntä täällä maailmassa, olemme Hänen kätensä ja jalkansa. Siksi toivon, että jokaisen kristityn elämässä seurakunta saisi sille kuuluvan arvonsa.

Juha Juola

 

 

 

 

 

 
 
 
 

Osoitteemme

Keskikatu 21        
95400 Tornio

 

puh. 0400-924840 

 

tornion.helluntaiseurakunta (at) pp.inet.fi


 

 

 

 

Käyttäjiä sivustolla

Paikalla 9 vierasta ja ei kirjautuneita