Tornion Helluntaiseurakunnan 80-vuotis historiikki

 

Tornion Helluntaiseurakunnan järjestäytymispöytäkirja: "Pöytäkirja tehty uskovain kokouksessa Blomsterissa 9. päivänä joulukuuta 1933.

1. Yksimielisesti päätettiin järjestäytyä paikalliseksi seurakunnaksi.

2. Seurakunnan jäseniksi omakohtaisella lupauksella ilmoittautuivat:

            1. Frans Emil Blomster, syntynyt 17.3.1884, tullut uskoon 27.2.1932, kastettu 19.6.1932, saanut Pyhän Hengen kasteen 14.6.1932, osoite Alatornio, Pudas.

            2. Tiina Blomster (myös hänestä tarkat henkilötiedot)

            3. Juho August Hannuniemi

            4. Maria Johanna Hannuniemi

            5. Frederika Junttari

            6. Hilda Bruth

            7. Helmi Hirsikangas

            8. Laura Eliina Rajala

            9. Hilma Laajala

 

Tästä se lähti 80 vuotta sitten. Pöytäkirja alkoi juhlallisella ja raamatullisella Sanalla yksimielisesti. Vaikka tätä yksimielisyyden periaatetta on sittemmin koeteltu monta kertaa, tahdomme edelleenkin pitää periaatteen arvossa ja etsiä yhdessä Jumalaa tänäkin aikana.

 

Kolme päivää myöhemmin seurakuntaan liittyi vielä viisi jäsentä lisää, joten seurakunnan kokonaismäärä näytti olleen 14 jäsentä noina alkuaikoina. Mutta eivät nämä uskovat tyhjästä tulleet. Veikko Ontermaan laatimasta aikaisemmasta historiikista käy ilmi, että helluntaievankelistat liikkuivat näillä pohjoisilla alueilla vuodesta 1910 lähtien ja erikoisesti korvenraivaajaevankelista Lyydia Korpi vaikutti vuonna 1915 koko talven Kemin ja Tornion alueella. Kerrotaan, että itse Thomas Ball Barrat, joka tunnetaan helluntaiherätyksen edelläkävijänä Euroopassa, olisi vieraillut syksyllä 1912 Rovaniemen lisäksi Torniossa.

 

Jonkinlaisena herätyksen läpimurtovuotena voidaan kuitenkin pitää talvea 1932, jolloin evankelistat Anni Silander, Agda Väisänen ja Aukusti Myyrä pitivät herätyskokouksia alueella. Sinä vuonna kastettiin 12 uskovaa uskovien kasteella. Helluntaiuskoviin ei alueella kuitenkaan suhtauduttu kovin myönteisesti. Mutta joitakin myötämielisiä vaikuttajiakin silti oli. Heistä mainitaan avarasydäminen rovasti Strömmer, joka oli sitä mieltä että "Herran työtä ne tekevät helluntailaisetkin."

 

Oman vakinaisen työntekijän korvasivat alkuvuosikymmeninä kiertävät saarnaajat ja evankelistat: Heikki Taipale 30-luvun puolivälissä, Erkki Jääskeläinen ja Uuno Saukkonen, joka vaikutti 50-luvulla. 50-luvun puolivälissä paikallisen työn johtaviksi veljiksi nousivat Paavo Joensuu ja Esko Laesharju. Paavo Joensuun aikana oli erityisesti Röyttän alue työkohteena. Työn avaajana aikuisten pariin oli Anja Joensuun pyhäkoulu- ja kerhotoiminta.

 

50-luvun puolivälin pöytäkirjat kertovat kuitenkin yhteistä linjaa etsivästä, hajaannuksessa kipuilevasta seurakunnasta. Lopulta seurakunta liittyi 13.12.1956 puheenjohtajana kokouksessa toimineen Eino Mannisen johdolla Kemin Helluntaiseurakuntaan rukouspiirinä. Ratkaisu oli ymmärrettävä, vaikkakin yllättävä. Vähitellen paikallinen työ alkoi taas eheytyä. Tässä vaiheessa seurakunnan työntekijöillä Eino Itkosella ja myöhemmin Ensio Hautakankaalla oli tärkeä rooli. Vihdoin 5.4.1964 rukouspiiri järjestäytyi jälleen seurakunnaksi Eino Mannisen ollessa todistamassa tapausta.

 

Rakentavalla 60-luvulla vakiintuivat monet seurakunnan toimintamuodot mm. kuorotyö. 60- ja 70-luvuilla seurakunnan työntekijöinä ovat olleet Jussi Jokisaari, Eino Sirkiä, Toivo Haapala, Juhani Pesu ja vuodesta 1977 lähtien Juhani Kuosmanen aina 80-luvun loppupuolelle asti. Seurakunnassa toimivat myös paikalliset evankelistat Raimo Karmitsa, Kari Kolehmainen ja Vilho Makkonen.

 

Koko historiansa ajan seurakunta oli kokoontunut enemmän ja vähemmän tilapäisissä suojissa. Muutamat muistavat vieläkin ns. "pikkukirkon", joka nykyisin on ortodoksikirkkona. Vähitellen seurakunnan vahvistuessa alkoi kypsyä ajatus oman rukoushuoneen saamisesta ja tarvittiin vain joku, joka käynnistäisi hankkeen.  Sellainen moottori olikin Outokummun "teräsmies" Valerian Kotiranta, ja vuonna 1979 seurakunta hankki omistukseensa kiinteistön Keskikatu 21 tontteineen. Rakennusmestari Kalevi Marin laati pian suunnitelman työkeskuksesta ja työt aloitettiin.

 

Työ vaati seurakunnalta suuren ponnistuksen. Valtava määrä talkootunteja ja kutakuinkin kaikki pyrkivät laittamaan itsensä likoon, että työ saataisiin tehtyä. Myös taloudellisten asioiden hoituminen oli Jumalan ihme. Rukoushuone vihittiin käyttöön vuonna 1983. Rakennusaikana syntyi myös se herätyksen ilmapiiri, jonka vaikutukset tuntuivat koko paikkakunnalla. Eräs pohjalainen talkoomies sai profetian viidestäkymmenestä uskovasta, jotka liittyvät seurakuntaan vuoden aikana ja profetia toteutui kirjaimellisesti. Tästä on maininta mm. Juhani Kuosmasen elämänkertakirjassa Tuulta ja tyventä. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi 150:een ja enimmillään jopa 170 uskovaan.

 

Tilat olivat tarpeeseen. Teetupaa pidettiin ns. MONTTUtiloissa. Oli monenlaisia tilaisuuksia ja Juhani Kuosmanen opetti Raamatun Sanaa yhdessä muiden vastuullisten kanssa. Vuonna 1983 tuli ajankohtaiseksi myös toisen työntekijän palkkaaminen erikoisesti nuorisotyöhön. Heikki Hursti perheineen tuli työyhteyteen ja myöhempinä vuosina Heikki siirtyi lähetystyöhön Pohjois-Espanjaan, Logronon alueelle. Seurakunta vastasi pääosin kannatuksesta.

 

Kun seurakunnan saarnaaja Juhani Kuosmanen sairastui syöpään, koko seurakunta kävi rukosutaisteluun ja saimme kokea, kuinka Jumala auttoi, kun yksimielisesti etsittiin Häntä. Juhani parani sairaudestaan. Mutta Juhanin aika Torniossa alkoi olla ohi. Uudet tehtävät odottivat ja työntekijäksi Tornioon kutsuttiin Sakari Malin.

 

Samoina aikoina 80-luvun loppupuolella tapahtui muitakin muutoksia seurakuntaelämässä. Vuosia aiemmin oli Ylitornion rukouspiiri siunattu omaksi seurakunnaksi, mutta myös Haaparannan uskovat kokivat tarpeelliseksi irrottautua Tornion Helluntaiseurakunnasta omaksi ryhmäkseen.

 

Vanhimmistoon siunattiin uusia veljiä ja kokeneet vanhimmistoveljet muuttivat pian toisille paikkakunnille. Muutokset eivät olleet helppoja. Yksimielisyys joutui jälleen koetukselle. Sakari Malinin työsuhde päättyi muutaman vuoden jälkeen ja seurakunta oli jonkin aikaa ilman palkattua työntekijää.

 

Seuraavaksi työntekijäksi kutsuttiin Ilpo Talka. Vanhimmistotyöskentely joutui kuitenkin kriisiin ja vanhimmiston hajotessa tilannetta kutsuttiin eheyttämään kokenut "konkari" Jussi Jokisaari. Ilpo Talka oli jo vähän aiemmin siirtynyt työntekijäksi toiselle paikkakunnalle. Hämmentynyt ja hajaannusta kokeva seurakunta tarvitsi Jussin kaltaisen "seurakuntamiehen" avukseen. Tilanne alkoi selkeytyä. Seuraavaksi työntekijäksi kutsuttiin Martti Väyrynen ja sitten Marko Mäkinen. Tällä hetkellä seurakunnalla ei ole palkattua työtekijää vaan pyrimme hoitamaan työtä yhteisvastuullisesti.

 

Lähetystyötä seurakunta on tehtnyt Kuosmasien aikana Japaniin, Hurstien mukana ollessa Espanjaan ja viime vuosina erään perheen kautta Keski-Aasian vuorimaahan.

 

Viime vuosien pyrkimys on ollut erityisesti rakentaa yhteistyötä eri seurakuntien välillä. Läheinen yhteistyökumppani esimerkiksi lapsityössä on ollut Kemin Helluntaiseurakunta. Paikallistyössä mukana on ollut Tornion Vapaaseurakunta ja nuorisotyössä olemme kokeneet tärkeäksi  ja tarpeellisesksi yhteistyön myös luterilaiseen kirkkoon. Me eri venekuntien veljet ja sisaret tarvitsemme toisiamme.

 

Kahdeksaankymmeneen vuoteen on mahtunut paljon sekä ilon että surun hetkiä. On ollut herätyksen aikoja ja kasvun vuosia, mutta myös myrskyjä, joiden keskellä on tuntunut, että koko laiva kaatuu. Kysymys on kuitenkin Jumalan seurakunnasta, jota tuonelankaan portit eivät voita. Siksi meidän on hyvä katsoa tänäänkin luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Jumalan Sanan lupaukset ovat edelleenkin voimassa.

 

Koko seurakunnan olemassaolo kulminoituu takanamme näkyvän ristin sanomaan. Kun veljet rakennustyön viimeistelyvaiheessa löivät nuo suuret naulat puuhun, Pyhä Henki mursi heidän sydämensä ja he kokivat jotakin hyvin pyhää. Sitä Jumala tahtoo meidänkin kokevan, kun ajattelemme seurakuntaa.

 

Lopuksi siteeraan vielä rovasti Strömmerin sanoja, että "Herran työtä ne tekevät helluntailaisetkin."

 

Tietolähteet: Veikko Ontermaan historiikki

                        Juhani Kuosmanen: Tuulta ja tyventä.

                        Seurakunnan pöytäkirjat

                        Omat muistamiset

 

                                                                                                            Juha Juola